Kebnekaise 2010 |
Heinäkuun polttavissa helteissä
2007 kapusin ensimmäistä kertaa Ruotsin korkeimmalle huipulle Kebnekaiselle.
Tuolloin kuulin reitin varrella tapaamaltamme ruotsalaismieheltä, että
Kebnekaisen valloittamista pidetään naapurimaassamme avioliittotestinä. Mikäli
onnistut saavuttamaan 2014 metrin korkeuteen kohoavan Kebnekaise Sydtopin huipun yhdessä morsiamesi tai sulhasesi kanssa kestää
tuleva liittonne myös muut matkalle osuvat pienemmät ala-ja ylämäet. Reissun jälkeen kahta varpaan kynttä köyhempänä ja monta
rakkoa rikkaampana ajattelin, että tämä on nyt nähty ja tänne ei tarvitse enää
palata. Jokin jäi ilmeisesti kuitenkin kaihertamaan mieltäni, sillä kolme
vuotta myöhemmin huomasin suunnittelevani uutta reissua Kebnekaisen suuntaan
koetellakseni äiti-tytär suhdetta ja omia rajojani talvisissa
olosuhteissa.
Viikkoa ennen pääsiäistä
puskiessamme autolla läpi kevään pahimman lumimyrskyn, mietin voisiko olla
helpompiakin tapoja lomailla läheistensä kanssa. Suomen puolella aura-autoja
näkyi vaihtelevalla menestyksellä, mutta Ruotsin puolella oli aamutuimaan
tyydytty aukaisemaan vain toinen kaista.
Muutaman kerran pysäytimme auton irrottaaksemme jäät tuulilasin
pyyhkijöistä sekä väistääksemme vastaantulijoita umpihangen puolelle. Vanha
Mitsubishi Pajero sai kiitokset maasto-ominaisuuksistaan. Matalammalla
maavaralla varustetulla autolla matka olisi todennäköisesti keskeytynyt
jonnekin Pajalan pientareille.
Perillä Nikkaluoktassa kaaduimme
saman tien petiin keräämään voimia seuraavan aamun koitokseen. Uni tuli
huolimatta siitä, että jännitin kuinka mahtaisin selvitä joka keväisillä
hiihtovaelluksillaan Suomen puolen tuntureita kolunneen konkariäitini matkassa,
kun omat viimeiset hiihtovaelluskokemukseni sijoittuivat jonnekin 90-luvun
loppupuolelle. Tuolloin vaellus tosin
taittui vanhoilla metsäsuksilla ja rinkka selässä keinuen. Nyt oli matkassa
tunturihiihtoon paremmin soveltuvat teräskantein varustetut retkisukset ja
savotan ahkio. Ahkiossa ei jokaista mukaan pakattu kuivamuonapussia tarvitse
punnita erikseen vaan matkaan voi ottaa hieman rinkkaa enemmän painolastia.
Ensimmäisen päivän yli 30
kilometrin etappi umpihangessa ahkiota perässä kiskoen Nikkaluoktasta
Vistakseen otti turhat luulot pois molemmilta. Edellisen päivän lumisade oli
tyyntynyt ja taivaalta sateli enää hiljakseltaan kevyitä lumihiutaleita.
Minkäänlaisesta reitistä tai kovasta jäljestä ei ollut tietoakaan. Tiheää tunturikoivikkoa
vältelläksemme seurailimme joen uomaa, mutta laaksossa kiemurteleva joki toi
lisäkilometrejä matkaan yllättävästi.
Nikkaluokta- Vistas 30 km umpihankea joen pohjaa myöten |
Puolimatkassa sijaitsevalta pienen
pieneltä Lisas Stuganilta asti saimme onneksi seurailla meidät ohittaneen
moottorikelkan jälkeä. Moottorikelkan kuljettamat hiihtäjät olivatkin ainoat
koko päivän aikana näkemämme ihmiset ennen Vistas Stugania. Seuraavalla
kerralla mekin saatamme helpottaa matkantekoa moottorikelkalla edes osan
matkaa. Vistaksen mökki oli hiljainen ja
onnistuimme saamaan jopa koko neljän hengen makuuloossin omaksemme.
Vistas-Nallo etappi alkoi voimia
syövällä lähes pystysuoralla nousulla. Tuntui, että jokaista haarakäynnillä
noustua metriä kohden ahkio kiskoi vähintään puoli metriä takaisin. Ylhäällä
aurinko ja huikaisevat maisemat kuitenkin palkitsivat vaivannäön.
Nallostugan |
Nallosta matka jatkui seuraavana aamuna kohti
Sälkaa. Päivän etappi oli ehdottomasti koko matkan kaunein ja mieleenpainuvin.
Vaellussuksien alle kiinnitettävät nousukarvat osoittautuivat vasten kaikkia ennakkoluulojani
erittäin suuresti matkan tekoa helpottaviksi apuvälineiksi. Viimeiset kilometrit Sälka stugania kohden
sujahtivat hetkessä reissun ensimmäistä alamäkeä pitkin viilettäen. Pujottelu
ahkion kanssa rinteen reunalta toiselle vaati hiukan harjoittelua ja pari
kertaa ahkio pyörähti akselinsa ympäri.
Kahvipaussi tunturissa |
Suksista kannattaa pitää kiinni, jottei joudu niitä alhaalta hakemaan:D |
Sälkassa alkureissulla kerätyt
hiet saivat kyytiä hienossa saunassa, jonka mökki isäntä oli meille lämmittänyt.
Ruotsin puolen tupakäytäntö poikkeaa
Suomen puolen autiotuvista siinä mielessä, että tuvat ovat maksullisia ja
sesonkiaikaan jokaisessa tuvassa on Stugvärde, joka vastaanottaa enemmän ja
vähemmän väsyneet vaeltajat. Varauksia
suurimpaan osaan tuvista ei voi ennakkoon tehdä, mutta kaikille tulijoille
luvataan nukkumapaikka. Petipaikkojen loppuessa lisävuoteita tehdään keittiön
lattialle. Myös varustelutaso tuvissa on
hieman Suomea korkeampi ja huomasimme jälkikäteen, että reissusta olisi
selvinnyt hyvin ilman telttaa, retkikeitintä, makuupussia ja -alustaa.
Turvallisuussyistä nuo tarvikkeet on kuitenkin parasta pitää matkassa, sillä
tunturissa ei koskaan tiedä milloin joutuu myrskyn takia turvautumaan
hätämajoitukseen.
Sälkastugan |
Aamun vessareisulla törmäsin
polulla kiirunaan, joka kaikessa rauhassa etsi kuvun täytettä hangen alta
paljastuneesta pälvestä. Hetken aikaa
toisiamme tuijoteltuamme jätin kiirunan jatkamaan ruokailuaan polulle ja
valitsin itse kiertotien majapaikkaan. Kiiruna ja erämaa jatkoivat rauhallista
elämäänsä välittämättä sinne tunkeutuneesta vaeltajasta.
Sälkasta eteenpäin matkamme jatkui
merkittyä Kungsledeniä myötäillen. Enää ei tarvinnut niin tarkkaan tuijottaa karttaa
ja kompassia ja bongattujen kanssavaeltajienkin määrä lisääntyi huomattavasti.
Singin mökkiin vaeltajia saapui illan mittaan niin paljon, että
lisämajoitustilaa jouduttiin hakemaan kuivatushuoneista ja keittiön lattioilta.
Huumorintajuinen mökki isäntä kävi lopulta ilmoittamassa, että kämppä on nyt
täysi ja jos joku kaipaa yksityisyyttä, niin vessassa on vielä yksityissviitti
vapaana.
Puhelinkenttiä joutui hakemaan tunturin huipulta |
Yön pimetessä tuuli voimistui ja aamulla huomasimme olevamme keskellä
sankkaa sumupilveä, jossa näkyvyys oli vain muutaman kymmenen metriä
suuntaansa. Kebnekaisea kohti lähtiessämme vastatuuli puhalsi 10-15m/s.
Reissun ensimmäinen välinerikko sattui noin kilometrin päässä Singi stuganilta. Toisesta suksestani irtosi side ensin puoliksi ja lopulta ruuvit lentelivät pitkin tunturin rinnettä. Ruuvit taisivat olla lähtiessä löysällä myös jossain muualla, kun paikkaustarvikepussista ei löytynyt ainoatakaan ruuvimeisseliä. Ei auttanut kuin palata takaisin Singille ja pyytää sieltä ruuvimeisseliä lainaksi. Asiakaspalveluhenkinen ja ystävällinen mökki-isäntä vaihtoi lopulta kaikki siteen ruuvit uusiin ja tiivisti vielä ruuvinreiät tulitikuilla. Näillä toimenpiteillä side pysyi hyvin paikallaan koko loppureissun ajan.
Välinerikko nro 1 |
Myrsky nousee |
Viiden mahtavan
hiihtovaelluspäivän ja viimeisen sumun ja tuulen keskellä taivalletun etapin
jälkeen Kebnekaise fjällstation tuntui todella luksusmajoitukselta. Hieman ehkä
kulttuurishokkiakin oli havaittavissa, kun palasimme erämaasta ihmisten
ilmoille. Keskellä erämaata sijaitseva Kebnekaise fjällstation majoittaa 200 henkeä
ja pääsiäisenä lähes joka peti oli täynnä. Fjällstationin ravintolassa voi
syödä kolmen ruokalajin illallisen ja buffetaamiaisen. Huoltorakennuksessa on
sauna ja suihku sekä keittiötilat omatoimista kokkailua varten. FJällstationin
yhteydestä löytyy myös retkeilyvarustekauppa sekä välinevuokraamo, josta fjällstationille
moottorikelkalla tai helikopterilla saapuneet matkailijat voivat vuokrata
hiihto- tai kiipeilyvarusteet Kebnekaisen valloitusta varten.
Kebnekaise fjällstation |
Meiltä Kebnekaisen korkein huippu
jäi tällä reissulla saavuttamatta, sillä aikataulu pakotti meidät siirtymään
seuraavana aamuna hiihtäen viimeiset 19 km takaisin Nikkaluoktaan. Tunturissa olisi kyllä viihtynyt vielä
toisenkin viikon auringon paistaessa viimeisen päivän kunniaksi lähes
pilvettömältä taivaalta.
Perillä Nikkaluoktassa |
Pääsiäisnoitailua |
Viimeiseksi Kebnen reissuksi ei jäänyt tämäkään. Vuoden 2014 hiihtovaelluksesta Abisko- Kebne- Nikkaluokta voit lukea täältä.
Kebnekaise
Korkeus: 2104mpy
Huiput: Sydtoppen
(korkein) ja Nordtoppen
Sijainti: Kiiruna,
Ruotsi
Majoitusta: Svenska Turistföreningen , Nikkaluokta Sarri ( myös moottorikelkkakuljetukset
tunturiin)
Etäisyydet: Kiiruna-Nikkaluokta 50 km
Tukholma-Kiiruna 1240 km
Tornio-Kiiruna 365
km