Kebnekaisen hiihtovaellus

Kun tänä keväänä hiihtovaeltaminen taitaa jäädä vain haaveeksi, niin päivittelenpä tänne blogiin myös aikaisempien hiihtovaelluksien aikana kirjoittamiani matkakertomuksia.



Kebnekaise 2010

Heinäkuun polttavissa helteissä 2007 kapusin ensimmäistä kertaa Ruotsin korkeimmalle huipulle Kebnekaiselle. Tuolloin kuulin reitin varrella tapaamaltamme ruotsalaismieheltä, että Kebnekaisen valloittamista pidetään naapurimaassamme avioliittotestinä. Mikäli onnistut saavuttamaan 2014 metrin korkeuteen kohoavan Kebnekaise Sydtopin huipun yhdessä morsiamesi tai sulhasesi kanssa kestää tuleva liittonne myös muut matkalle osuvat pienemmät ala-ja ylämäet.  Reissun jälkeen kahta varpaan kynttä köyhempänä ja monta rakkoa rikkaampana ajattelin, että tämä on nyt nähty ja tänne ei tarvitse enää palata. Jokin jäi ilmeisesti kuitenkin kaihertamaan mieltäni, sillä kolme vuotta myöhemmin huomasin suunnittelevani uutta reissua Kebnekaisen suuntaan koetellakseni äiti-tytär suhdetta ja omia rajojani talvisissa olosuhteissa.

Viikkoa ennen pääsiäistä puskiessamme autolla läpi kevään pahimman lumimyrskyn, mietin voisiko olla helpompiakin tapoja lomailla läheistensä kanssa. Suomen puolella aura-autoja näkyi vaihtelevalla menestyksellä, mutta Ruotsin puolella oli aamutuimaan tyydytty aukaisemaan vain toinen kaista.  Muutaman kerran pysäytimme auton irrottaaksemme jäät tuulilasin pyyhkijöistä sekä väistääksemme vastaantulijoita umpihangen puolelle. Vanha Mitsubishi Pajero sai kiitokset maasto-ominaisuuksistaan. Matalammalla maavaralla varustetulla autolla matka olisi todennäköisesti keskeytynyt jonnekin Pajalan pientareille.

Perillä Nikkaluoktassa kaaduimme saman tien petiin keräämään voimia seuraavan aamun koitokseen. Uni tuli huolimatta siitä, että jännitin kuinka mahtaisin selvitä joka keväisillä hiihtovaelluksillaan Suomen puolen tuntureita kolunneen konkariäitini matkassa, kun omat viimeiset hiihtovaelluskokemukseni sijoittuivat jonnekin 90-luvun loppupuolelle.  Tuolloin vaellus tosin taittui vanhoilla metsäsuksilla ja rinkka selässä keinuen. Nyt oli matkassa tunturihiihtoon paremmin soveltuvat teräskantein varustetut retkisukset ja savotan ahkio. Ahkiossa ei jokaista mukaan pakattu kuivamuonapussia tarvitse punnita erikseen vaan matkaan voi ottaa hieman rinkkaa enemmän painolastia.

Ensimmäisen päivän yli 30 kilometrin etappi umpihangessa ahkiota perässä kiskoen Nikkaluoktasta Vistakseen otti turhat luulot pois molemmilta. Edellisen päivän lumisade oli tyyntynyt ja taivaalta sateli enää hiljakseltaan kevyitä lumihiutaleita. Minkäänlaisesta reitistä tai kovasta jäljestä ei ollut tietoakaan. Tiheää tunturikoivikkoa vältelläksemme seurailimme joen uomaa, mutta laaksossa kiemurteleva joki toi lisäkilometrejä matkaan yllättävästi.



Nikkaluokta- Vistas 30 km umpihankea joen pohjaa myöten

 

Puolimatkassa sijaitsevalta pienen pieneltä Lisas Stuganilta asti saimme onneksi seurailla meidät ohittaneen moottorikelkan jälkeä. Moottorikelkan kuljettamat hiihtäjät olivatkin ainoat koko päivän aikana näkemämme ihmiset ennen Vistas Stugania. Seuraavalla kerralla mekin saatamme helpottaa matkantekoa moottorikelkalla edes osan matkaa.  Vistaksen mökki oli hiljainen ja onnistuimme saamaan jopa koko neljän hengen makuuloossin omaksemme.  

 

Vistas-Nallo etappi alkoi voimia syövällä lähes pystysuoralla nousulla. Tuntui, että jokaista haarakäynnillä noustua metriä kohden ahkio kiskoi vähintään puoli metriä takaisin. Ylhäällä aurinko ja huikaisevat maisemat kuitenkin palkitsivat vaivannäön. 

 

Nallostugan

Nallosta matka jatkui seuraavana aamuna kohti Sälkaa. Päivän etappi oli ehdottomasti koko matkan kaunein ja mieleenpainuvin. Vaellussuksien alle kiinnitettävät nousukarvat osoittautuivat vasten kaikkia ennakkoluulojani erittäin suuresti matkan tekoa helpottaviksi apuvälineiksi.  Viimeiset kilometrit Sälka stugania kohden sujahtivat hetkessä reissun ensimmäistä alamäkeä pitkin viilettäen. Pujottelu ahkion kanssa rinteen reunalta toiselle vaati hiukan harjoittelua ja pari kertaa ahkio pyörähti akselinsa ympäri.



Kahvipaussi tunturissa



Suksista kannattaa pitää kiinni, jottei joudu niitä alhaalta hakemaan:D

 

Sälkassa alkureissulla kerätyt hiet saivat kyytiä hienossa saunassa, jonka mökki isäntä oli meille lämmittänyt.  Ruotsin puolen tupakäytäntö poikkeaa Suomen puolen autiotuvista siinä mielessä, että tuvat ovat maksullisia ja sesonkiaikaan jokaisessa tuvassa on Stugvärde, joka vastaanottaa enemmän ja vähemmän väsyneet vaeltajat.  Varauksia suurimpaan osaan tuvista ei voi ennakkoon tehdä, mutta kaikille tulijoille luvataan nukkumapaikka. Petipaikkojen loppuessa lisävuoteita tehdään keittiön lattialle.  Myös varustelutaso tuvissa on hieman Suomea korkeampi ja huomasimme jälkikäteen, että reissusta olisi selvinnyt hyvin ilman telttaa, retkikeitintä, makuupussia ja -alustaa. Turvallisuussyistä nuo tarvikkeet on kuitenkin parasta pitää matkassa, sillä tunturissa ei koskaan tiedä milloin joutuu myrskyn takia turvautumaan hätämajoitukseen.  

Sälkastugan

 

Aamun vessareisulla törmäsin polulla kiirunaan, joka kaikessa rauhassa etsi kuvun täytettä hangen alta paljastuneesta pälvestä.  Hetken aikaa toisiamme tuijoteltuamme jätin kiirunan jatkamaan ruokailuaan polulle ja valitsin itse kiertotien majapaikkaan. Kiiruna ja erämaa jatkoivat rauhallista elämäänsä välittämättä sinne tunkeutuneesta vaeltajasta.

 

Sälkasta eteenpäin matkamme jatkui merkittyä Kungsledeniä myötäillen. Enää ei tarvinnut niin tarkkaan tuijottaa karttaa ja kompassia ja bongattujen kanssavaeltajienkin määrä lisääntyi huomattavasti. Singin mökkiin vaeltajia saapui illan mittaan niin paljon, että lisämajoitustilaa jouduttiin hakemaan kuivatushuoneista ja keittiön lattioilta. Huumorintajuinen mökki isäntä kävi lopulta ilmoittamassa, että kämppä on nyt täysi ja jos joku kaipaa yksityisyyttä, niin vessassa on vielä yksityissviitti vapaana.

Puhelinkenttiä joutui hakemaan tunturin huipulta

 

Yön pimetessä tuuli voimistui ja aamulla huomasimme olevamme keskellä sankkaa sumupilveä, jossa näkyvyys oli vain muutaman kymmenen metriä suuntaansa. Kebnekaisea kohti lähtiessämme vastatuuli puhalsi 10-15m/s.  

Reissun ensimmäinen välinerikko sattui noin kilometrin päässä Singi stuganilta. Toisesta suksestani irtosi side ensin puoliksi ja lopulta ruuvit lentelivät pitkin tunturin rinnettä. Ruuvit taisivat olla lähtiessä löysällä myös jossain muualla, kun paikkaustarvikepussista ei löytynyt ainoatakaan ruuvimeisseliä.   Ei auttanut kuin palata takaisin Singille ja pyytää sieltä ruuvimeisseliä lainaksi. Asiakaspalveluhenkinen ja ystävällinen mökki-isäntä vaihtoi lopulta kaikki siteen ruuvit uusiin ja tiivisti vielä ruuvinreiät tulitikuilla. Näillä toimenpiteillä side pysyi hyvin paikallaan koko loppureissun ajan.



Välinerikko nro 1



Myrsky nousee

 

 

Viiden mahtavan hiihtovaelluspäivän ja viimeisen sumun ja tuulen keskellä taivalletun etapin jälkeen Kebnekaise fjällstation tuntui todella luksusmajoitukselta. Hieman ehkä kulttuurishokkiakin oli havaittavissa, kun palasimme erämaasta ihmisten ilmoille. Keskellä erämaata sijaitseva Kebnekaise fjällstation majoittaa 200 henkeä ja pääsiäisenä lähes joka peti oli täynnä. Fjällstationin ravintolassa voi syödä kolmen ruokalajin illallisen ja buffetaamiaisen. Huoltorakennuksessa on sauna ja suihku sekä keittiötilat omatoimista kokkailua varten. FJällstationin yhteydestä löytyy myös retkeilyvarustekauppa sekä välinevuokraamo, josta fjällstationille moottorikelkalla tai helikopterilla saapuneet matkailijat voivat vuokrata hiihto- tai kiipeilyvarusteet Kebnekaisen valloitusta varten.

Kebnekaise fjällstation

 

Meiltä Kebnekaisen korkein huippu jäi tällä reissulla saavuttamatta, sillä aikataulu pakotti meidät siirtymään seuraavana aamuna hiihtäen viimeiset 19 km takaisin Nikkaluoktaan.  Tunturissa olisi kyllä viihtynyt vielä toisenkin viikon auringon paistaessa viimeisen päivän kunniaksi lähes pilvettömältä taivaalta.

Perillä Nikkaluoktassa



Pääsiäisnoitailua

Viimeiseksi Kebnen reissuksi ei jäänyt tämäkään. Vuoden 2014 hiihtovaelluksesta Abisko- Kebne- Nikkaluokta voit lukea täältä.

 

Kebnekaise

Korkeus:           2104mpy

Huiput:              Sydtoppen (korkein) ja Nordtoppen

Sijainti:              Kiiruna, Ruotsi

Majoitusta:      Svenska Turistföreningen ,  Nikkaluokta Sarri ( myös moottorikelkkakuljetukset tunturiin)

Etäisyydet:       Kiiruna-Nikkaluokta 50 km

                           Tukholma-Kiiruna 1240 km

                           Tornio-Kiiruna 365 km

Masumatkailua

Syksyn reissut kuluttivat voimat sen verran loppuun, että jaksan päivittää blogiakin vasta nyt talven pakkasia takan vieressä pakoillessani. Väsymyksen syynä oli tällä kertaa esitelaukun lisäksi vatsassa ympäri Eurooppaa raahatut ylipainokilot. Onneksi raskauskiloista ei tarvitse maksaa lentokoneessa ainakaan toistaiseksi ylipainomaksuja, sillä melko kalliiksi olisivat tulleet nuo 10 kolmen viikon sisään lennettyä lentoa:D

Melkoiset maailmanmatkaajan eväät on tämä masuasukki saanut, sillä pikaisesti laskien ainakin kahdeksassa maassa ehtii hän vierailla ennen syntymäänsä.

Syksyn reissuilta mieleen jäivät Kölnin karnevaalit, jotka osuivat matkan varrelle Saksan Sales Run kiertueella. Karnevaalikausi alkaa Kölnissä ja lähikaupungeissa ( ainakin Düsseldorfissa väki oli myös karnevaalitunnelmissa) 11.11. klo 11.11. Täytyy sanoa, että hyväntuulisen näköistä menoa oli jo puolenpäivän aikaan vanhan kaupungin keskusaukiolla, joka täyttyi kaikenikäisistä karnevaaliasuista juhlijoista. Iltapäivällä kaikki alueen ravintolat ja kadut olivat niin täynnä, että etenemiseen joutui käyttämään kyynärpäätaktiikkaa. Sitä en tiedä, kuinka hurjaksi meno yltyi illan mittaan, sillä me masuasukin kanssa jouduimme luovuttamaan hyvissä ajoin:) Karnevaalikausikestää peräti kome kuukautta huipentuen helmikuussa näihin aikoihin viikon juhlintaan laskiaissunnuntaista lähtien. Tärkein karnevaalikulkuepäivä on Rosenmontag. Jaksaakohan väki pitää oikeasti yllä samaa karnevaalitunnelmaa koko ajan? Lisätietoa Kölnin karnevaaleista eli saksalaisten viidennestä vuodenajasta wikipediasta: http://en.wikipedia.org/wiki/Cologne_Carnival

 

 

 

 

Tämän syksyn erikoisimman majoitusyllätyksen tarjosi West Ham United Hotel Lontoossa. Ensin jopa taksikuskilla oli vaikeuksia löytää hotelli, kunnes huomasimme, että se on jalkapallostadionilla. Hotellihuoneen terassiovi johti suoraan stadionin katsomoon. Vähän jopa harmitti, että viikon messureissun ajalle ei sattunut yhtään kyseisen jalkapalloseuran peliä, jota olisi päässyt kerrankin aitiopaikalta seuraamaan. Maailman ehkä surkeimpana penkkiurheilijana en tosin ymmärrä kyseisestä pallonpotkimispelistä muuta kuin sen, että siinä on silmäniloksi vähäpukeisempia miehiä kuin jääkiekossa:P

Perinteisesti olemme messuporukan kanssa käyneet Lontoossa jonain iltana rentoutumassa musikaalin merkeissä. Lontoossa musikaalitarjonta on maailman parhaimmistoa ja tänä vuonna kohteeksi valikoitui Michael Jackson musikaali Thriller. Minun osaltani tämä musikaali ei tuottanut suurta yllätystä sillä noin 20 min musikaalin alusta kuorsasin jo suvereenisti silmät kiinni. Häpeäkseni täytyy myöntää, että olen ollut aina messupäivien jälkeen niin sipissä, että olen nukahtanut kesken joka ikisen musikaalin. Olisikohan noita nukuttuja musikaaleja kertynyt kaikkiaan viitisen kappaletta, joten ymmärtäisinköhän seuraavalla kerralla jo suosiolla jättää väliin...

Ai niin ja Jamie Oliver fania minusta ei ainakaan tällä reissulla tullut. Kävimme Jamien nimeä kantavassa pikaruokaravintolassa Piccadilly Circuksen likellä ja tilasimme tarjoilijan suositteleman kana-annoksen. Parempaakin pöperöä on tullut vuosien varrella syötyä! Toivottavasti sentään ne kyseisen kokin nimeä kantavat paistinpannut sun muut keittiövälineet ovat käyttökelpoisia:D

Ylipainokiloista huolimatta syksyn reissut ( Itävalta-Alpit-Saksa-Helsinki- Lontoo-Saksa) sujuivat hyvin ja takaisin palattiin monta kokemusta, hyvää kontaktia ja paria suonikohjua rikkaampana:D

Autenttisuutta etsimässä

Sallan matkailua kehittäessämme olemme pohtineet moneen otteeseen vahvuuksiamme täällä erämaassa. Äkkiseltään tuntuisi, että keskellä ei mitään sijainnista löytyy negatiivisia puolia paljon helpommin. Lähimmältä lentokentältä tulee matkaa toista tuntia. Juna pysähtyy 60 km päähän, koska radalla ei ole tarvittavaa sähkövirtaa Sallaan saakka. Tieyhteys on sen verran mutkainen ja monien risteyksien takana, että edes lähimpien isojen valtaväylien varsiin ei ELY-keskus ole myöntänyt lupaa Sallan opaskyltille...

Matkailuyrityksiä täällä on vain kourallinen ja sen vuoksi markkinointiyhdistyksemme vuosibudjettikin on vain 10% luokkaa kilpailijoihin verrattuna. Ei niillä rahoilla tehdä mittavaa televisiokampanjaa matkailijoiden tänne houkuttelemiseksi. Arvatkaas olisiko muutaman kerran tehnyt mieli lyödä karvakinttaat pöllin päälle ja lähteä muille maille?

Itseasiassa ei ole tehnyt mieli, ei kertaakaan. Tajusimme jo monta vuotta sitten Sallan upeiden ja luovien yrittäjien kanssa, että meillä on täällä jotain paljon mammonaa ja minuutin välein kulkevia metroja parempaa.  Meillä on niin mahtava erämaa ja sen antama rauha, että sitä ei voi missään maailman metropoleissa saavuttaa. Sinne tunturin huipulle kun suunnistaa ja sieltä ympärilleen katselee, niin kiire ja stressi häviävät jonnekin kauas näkökentän ulkopuolelle. Tämän tunteen kun vain osaisimme markkinoida asiakkaillemme, niin pienet mutkat kulkuyhteyksissäkään eivät olisi matkailijavirran esteenä. Ja sitä olemme nyt sallalaisten kanssa viimeiset kahdeksan vuotta yhdessä yrittäneet tehdä niin koti- kuin ulkomaillakin. Matkailijamäärät ovat lisääntyneet ja yhä eksoottisimmista maista saavutaan Sallaan luonnonrauhaa kokemaan.

Silti aina välillä pitää käydä hakemassa varmistusta muualta, että ollaanko tässä nyt oikealla polulla. Syksyllä kävimme Itävallassa ja Saksassa tutustumassa heidän " keskellä ei mitään" sijaitseviin lomakohteisiinsa, joista kahden tunnin ajomatkan säteellä asui tarkemman kyselyn jälkeen kuitenkin miljoonia ihmisiä. Majoituspaikoilla oli upeat käyttöasteet ja monta pientä yksityiskohtaa oli huomioitu. Kaikesta huomasi, että kilpailu oli kovaa ja sielläkin oli erottauduttava muista keinolla millä hyvänsä.

Mutta lähtisinkö sinne uudestaan lomalle? Enpä lähtisi, vaikka kuinka olisi pramea neljän tähden kylpylähotelli. Näissä kohteissa oli nimittäin hukattu jotain olennaista- AUTENTTISUUS! Samat kylpylähotellit olisi voinut löytää mistä päin maailmaa tahansa.

Sen sijaan ihastuin syvästi korkealla vuorella sijaitsevaan alppimökkikylään, jossa perinteitä kunnioittaen on rakennettu luksusta ja viiden tähden palvelua. Mökkikylän johtaja kertoi heräävänsä aina aamulla ensimmäisenä ja käyvänsä putsaamassa lumet asiakkaiden autojen katoilta. Kylässä asustavilla aaseillakin on oma työtehtävänsä. Ne korvaavat ruohonleikkurit.



Almdorf Seinerzeit

 

 

Tämän perinteisen huussin oven takaa paljastui...

...luksuskylppäri puisine kylpyammeineen ja saunoineen.

Välillä tulee hirviteltyä eräoppaana olon ensimmäisiä vuosia, jolloin tankeroenglannilla kollegoiden kanssa väännettiin diaesitystä poron vuodesta: "Well, this is a reindeer...and this is a white reindeer...and a baby reindeer...reindeer milk is really rich of fat". Nyttemmin ajattelen, että tuo tankeroenglanti se oli sitä autenttisuutta parhaimmillaan. Vai lähtisitkö sinä mieluummin viimeisen päälle sliipattujen muualta tuotujen oppaiden matkaan kuin näiden erämaan karaisemien ja porojen käsittelyn kantapään kautta oppineiden paikallisten poromiesten kanssa villin erämaan sydämeen?

Kuva: Matkalle Sallaan ry

Mikä kesä!

Juhannusviikolla ei naurattanut yhtään. 17.6. ikkunanäkymä tämä, kesärenkaat alla, töihin lähtö edessä, keskikesän juhla tulossa...

Mutta kuinkas kävikään...nyt on saatu nauttia huumaavista helteistä jo monta viikkoa peräjälkeen:)

Kesälomalla yritin parhaani mukaan rentoutua...makoilin hakkuulla puukasan vieressä ja ihastelin, kun puut siirtyivät lähes itsekseen pinoon,

ihastelin keskiyön aurinkoa mökkiterassilla,

käväisin Oulangan kansallispuistossa melomassa, sain kotiin kalat iltapalaksi,

ja viilennyin koiran kanssa erämaalammissa.

Piipahdin myös pikareissun Tallinnassa säästöbudjetilla. Matka upouudella kaksikerroksisella Onnibussilla Oulusta Helsinkiin kustansi 10€/ suunta. Yllättävän miellyttävä kokemus, vaikka etukäteen ajattelin takamuksen puutuvan urakalla.

Uusia elämyksiä koin maastoratsastusretkellä Kuusamossa. Retki oli synttäriyllätys 60 -vuotta täyttäneelle äidilleni, joka alkujärkytyksestä huolimatta kapusi urhoollisesti satulaan ja jopa tölttäsi, joka tarkoittaa jotakin juoksemisen tai ravaamisen tapaista liikehdintää islanninhevosen selässä.

Työt alkoivat miellyttävästi viikonlopun mittaisilla Äinpäin-päivillä, jolloin vuorokausirytmi käännettiin päälaelleen. Saksalaisen toimittajan kanssa osallistuimme keskiyön melontaan, ihastelimme keskiyön aurinkoa Sallatunturin päällä, tutustuimme lintujen ja porojen yöelämään, kävimme sauvakävelyllä ja pulahdimme järveen sekä shoppailimme Sallan keskustan liikkeissä, jotka olivat auki puoleen yöhön. Aamun tullen nautimme maittavan illallisen Kielassa ja painuimme yöpuulle keräämään voimia seuraavan yön Salla Midnight Trail Maratoniin. Täytyy tunnustaa, että itse jätin juoksut tänä vuonna väliin. Moni reipas pinkoja matkaan starttasi keskiyön auringon loisteessa!

Ensi viikolla onkin luvassa säpinää kun villit sinkkunaiset ympäri suomen tulevat kisaamaan Erämaan Tähtönen 2014 tittelistä Sallaan!

Ihmisvilinää Japanissa

Saksan SalesRunien jälkeen pyörähdin yhden yön kotona, pakkasin jälleen laukun ja 17 tunnin matkustamisen jälkeen laskeuduin pirteänä Japaniin. Täältä keskeltä ei mitään saapuminen Japaniin vaatii suurempaa henkistä kuin fyysistä laskeutumista.

Osakan asukastiheys on 11900 ihmistä / km² ( vrt. Salla 0,7 ihmistä/km²). Ensimmäisellä reissullani Japaniin vuonna 2012 koin melkoisen shokin aamulenkiltä palatessani. Metrotunneli, jonka läpi olin tuntia aiemmin lenkille lähtiessäni klo 6:00 juossut, oli muuttunut kepillä sohaistua muurahaiskekoa muistuttavaksi ihmiskuhinaksi. Siitä ei niin vain läpi mentykään. Seistyäni hetken aikaa paikalla kävelyruuhkassa havaitsin kauempana kämmenpohjan, joka kuului ihmisiä eri liukuportaisiin ohjaavalle poliisille. Oikean jonon valittuani selvisin kuin selvisinkin hetken odottelun jälkeen takaisin hotellille.

Osakan täyden workshop päivän päätteeksi sujautettiin Shinkansen luotijunalla Nagoyaan, jossa sama rumba toistui seuraavana päivänä. Ja sitä seuraavana Tokiossa…. Kolme perillä olopäivää Japanissa, kolme kaupunkia, kolme workshoppia.

Yhteisellä illallisella matkanjärjestäjin kanssa opin, että kun Japanissa syödään kania, ei se suinkaan ole pitkäkorvainen pupuystävämme, vaan valtavalonkeroinen rapu. Sika puolestaan on poroa.

Ennenkokematon elämys maalaiselle: Ensimmäistä kertaa elämässäni minulle jaettiin aamulehti oven alta suoraan huoneeseen.

Myös japanilainen vessanpönttö jaksaa hämmästyttää yhä vain. Mihin ihmeeseen tarvitaan puolentusinaa erilaista alapääpesutoimintoa ( juuri ja juuri ymmärrän kaksi erilaista), valikoimaa erilaisia huuhtelumelodioita ( kuka sitä klassista tai rokkenrollia jää sinne vessaan kuuntelemaan), parfyymipainiketta ( onhan se kyllä kiva naapurikopissa istujan kannalta) ja ennen kaikkea istuimen lämmitystä, kun pihalla on 35 asteen helle ( mökkihuussiin voisin kyllä tämän talveksi ottaa). Otappa noista kaikista toimintonapeista sitten selvää, kiva olisi jos edes huuhtelunapin joka pöntöstä löytäisi :D

Myyntijuoksua ja elämysmajoitusta

Toukokuu kului joutuisaan työmatkoilla Saksassa ja Itävallassa VisitFinlandin järjestämällä Sales Run kiertueella sekä Japanin workshop kiertueella. Sekin jälkeen on pitänyt sellaista haipakkaa täällä kotirintamalla, että vasta nyt ehdin reissuista kirjoittelemaan.

Enpä tiedä mistä nuo SalesRunit ovat aikanaan nimensä saaneet, mutta melkoista raviahan tuo  Keski-Euroopan myyntikiertue taas oli. Kolmen päivän aikana kierrettiin kolme kaupunkia (München, Salzburg , Wien) ja tavattiin noin 60 matkanjärjestäjää.

Joskus muuan vuosi takaperin joku kysyi Espanjan työreissulle lähtiessäni, että olenko muistanut ottaa aurinkorasvan matkaan. Vähän hymyilytti jälkikäteen, sillä ainoan kerran koko reissulla pääsin ulos hotellin kokoustiloista Barcelonassa klo 21 jälkeen illalla. Eipä siinä enää paljon aurinkorasvaa tarvinnut :D

Sittemmin olen oppinut, että mikäli haluan nähdä yhtään ympäröivää ympäristöä (muuten kuin bussin tai junan ikkunasta), on parasta pakata mukaan lenkkarit. Aamulla ennen kukonlaulun aikaa tehdyllä juoksulenkillä ehtii tehdä pikatutustumisen lähiympäristöön ja herää samalla sopivasti päivään.

Tällä reissulla ehdin juosta Münchenissä Octoberfestin pitopaikalla ja Marienplatzilla.

Salzburgissa ja Wienissä aamujuoksut jäivät flunssan takia väliin. Muutaman kuvan ehdin kuitenkin näpsäistä matkalla myyntipaikalle.

Tämä kyyti olisi kelvannut minullekin Wienissä:)

Rakkauden lukkoja Salzburgissa

Mitä muuten maksaisitte yöstä tälläisessa majoituksesta?

Tästä ihastuttavasta homeentuoksuista elämysyöpymisestä sai pulittaa karvaa vaille 200 euroa, vaikka varaus tehtiin jo pari kuukautta etukäteen.

Joko me suomalaiset olemme hotellienkin hinnoittelussa vaatimattomia tai tarvitsemme muutaman tapahtuman, jotka vetävät kaikki majoituspaikat täyteen:)

Viimeisenä aamuna kävelin Tonavan rantaa City Airport Trainille, jossa olisi pystynyt tsekkaamaan matkalaukunkin sisään jo keskellä Wienin keskustaa ( ei tosin ainakaan vielä Finnairin lennolle). Hieman epäilytti, että olisiko laukku löytynyt Rovaniemellä, jos sen olisi Wienin juna-asemalle jättänyt...mutta mahtavaa kehitystä sinänsä! Onhan tuota esitelaukkua tullut raahattua tarpeeksi monta kilometriä:) Jäämme odottamaan milloin tälläinen palvelu tulee Helsingin rautatieasemalle.